
Hippos - liikettä,
kasvua ja hyvinvointia
Hippoksella tapahtuu
Pohjoismaiden merkittävin liikunnan ja hyvinvoinnin keskittymä
Hippoksesta rakentuu Pohjoismaiden ainutlaatuisin liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä, missä alan innovatiivisimmat yritykset ja huippututkimusyksiköt luovat yhdessä uutta, kansainvälisesti menestyvää liiketoimintaa.
Oletko kiinnostunut sijoittumaan Hippokselle?
Jätä meille yhteydenottopyyntö.
Liikuntaan, hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien palveluiden kysyntä kasvaa voimakkaasti. Uusia innovaatioita rakennetaan Hippoksella.
Tulevaisuuden ilmiöitä
Kasvua & verkostoja
Osaamiskeskuksessa on ainutlaatuinen kattaus tutkimusosaamista tieteelliseltä tasolta käytännön liiketoiminnan kehittämiseen. Parhaat kumppanit ja verkostot oman liiketoiminnan kehittämiseen.
Edelläkävijöiden yhteisö
Hippokselle sijoittuvia yrityksiä yhdistää edelläkävijyys ja intohimo hyvinvointiratkaisujen kehittämiseen ja omista työntekijöistä huolehtimiseen.

Koko olemassaolomme ajan olemme pyrkineet rakentamaan itsellemme parempaa elämää.
Tutkimuksen ja teknologian ansiosta ymmärrämme yhä paremmin, kuinka eri tavoin ihmisen henkinen ja fyysinen terveys rakentavat yksilön hyvinvointia ja yhteiskunnan kukoistusta.
Onnistuaksemme meidän täytyy yhdistää terveyden, hyvinvoinnin ja urheilun asiantuntijat, yritykset, tutkimusorganisaatiot ja aktiiviset ihmiset, jotka etsivät yhdessä ratkaisuja ja pystyvät vastaamaan globaaleihin hyvinvoinnin haasteisiin.
Hippoksesta rakentuu Pohjoismaiden ainutlaatuisin liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä, missä alan innovatiivisimmat yritykset ja huippututkimusyksiköt luovat yhdessä uutta, kansainvälisesti menestyvää liiketoimintaa.
Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon!
HHub – globaali hyvinvoinnin ekosysteemi
HHub on kansainvälinen ekosysteemi ja älykkään terveyden ja suorituskyvyn lippulaiva, jonka kotipesä sijaitsee Hippoksella. Hippoksella voitkin nauttia vahvasta kasvupöhinästä, mikä syntyy erityisesti alueen start-up- ja scale-up-yritysten liiketoiminnan kiihkeästä kasvusta.
Erilaiset kasvuohjelmat ja verkostot sekä kansainvälinen tutkimusyhteistyö ovat konkreettisesti läsnä yritysten arjessa.

Hippoksen yritys- ja tutkimuspalvelut kattavat mm. korkeatasoiset tutkimus- ja laboratoriopalvelut, monipuoliset tapahtuma- ja kongressipalvelut sekä kauppoja, ravintoloita ja liikuntapäiväkoti.
Mahdollisuudet
Hanke
Milloin Hippos valmistuu? Mitkä ovat hankkeen seuraavat vaiheet? Entä mitä toimijoita hankkeen taustalta löytyy?

Haluatko sijoittua Hippokselle?

Nina Rautiainen
projektipäällikkö, Hippos
Innovaatiot ja kasvuliiketoiminta
+358 50 413 7028
nina.rautiainen@jyvaskyla.fi
Jätä meille yhteydenottopyyntö
Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää Hippoksen liiketoimintamahdollisuuksista? Jätä meille yhteydenottopyyntö oheisella lomakkeella.